Euroopan työmarkkinoiden arvostaessa koko ajan enemmän korkeatasoista, laaja-alaista osaamista, taidot oman uran hallitsemiseksi muuttuvat jatkuvasti merkittävämmiksi. Uranhallintataitoja voidaan pitää eräänlaisena uutena, välttämättömänä “lukutaitona”, ja etenkin niiden työntekijöiden, joiden osaaminen on kapea-alaista ja työsuhteet epävarmoja, ja joilla ei ole kykyä kehittää ja hallita omaa urakehitystään, odotetaan työmarkkinoiden kehittyessä kohtaavan epävarmoja tulevaisuusnäkymiä.
Sosiaalisen muutoksen prosessit, kuten globalisaatio ja uudet teknologiat, muokkaavat työelämän rakenteita, luovat uusia malleja työntekoon ja synnyttävät moninaisia odotuksia ammatillisista taidoista, sosiaalisista kompetensseista ja oppimisesta. Aikuisoppijoille ja työntekijöille on tarjolla joukko uusia oppimisympäristöjä, jotka tarjoavat edullisia ja saatavilla olevia, tarpeen mukaan järjestettäviä oppimismahdollisuuksia, joiden avulla työntekijät pystyvät vastaamaan työnantajien asettamiin uusiin osaamisvaatimuksiin. Yhteiskunnat muuttuvat kaikkialla maailmassa, ja muutoksen tahti vain kovenee. Joustavuus ja sopeutuvuus yhdessä elinikäisen oppimisen kanssa ovat avainasemassa tähän muutokseen mukautumisessa.

Työntekijöille tarjottavien ohjauspalveluiden kehitys on ajankohtainen huolenaihe. Työn rakenteiden suuret muutokset asettavat aikuisille vaatimuksen uriensa jatkuvasta uudelleen arvioinnista. Omien taitojen ja kompetenssien jatkuva päivittäminen on olennainen edellytys yhä kilpailullisemmassa globaalissa ympäristössä toimiselle ja liikkumiselle.

ACUMEN tuottaa laajan valikoiman koulutusmateriaalia, joka on suunniteltu ja kehitetty uusimmat digitaaliset teknologiat ja alustat huomioiden. ACUMEN-ryhmä koostuu yhdeksästä (9) yhteistyökumppanista, jotka edustavat kahdeksaa (8) EU-maata. Ryhmää johtaa isobritannialainen European Learning Network ja siihen osallistuu Meath Community Rural & Social Development Partnership (Irlanti); Synthesis Centre for Education and Research (Kypros); Libera Universita Maria SS Assunta (Italia); BEST Institut fur Berufsbezogene Weiterbilding und Personaltraining GmbH (Itävalta); Future In Perspective Ltd (Irlanti); ttg team training GmbH (Saksa); Innoventum Oy (Suomi) ja Reintegra (Tsekki). Projektikumppanit tuottavat täysin uuden lähestymistavan uranhallintataitojen ja materiaalien kehittämiseen.


Lähestymistapaan kuuluu:

  • uranhallinta opetettavana oppiaineena
  • uranhallinnassa tarvittavat kompetenssit ja niiden kehittäminen ja päivittäminen
  • taidot, joita yksilö tarvitsee koko työuransa ajan

Projekti ajattelee uranhallintataitoja avaintekijöinä, jotka lopulta määrittävät yksilön uran menestyksen ja menestymättömyyden. Se näkee uranhallintataidot sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin määrittäjinä. Perinteinen uraohjaus, vaikkakin edelleen relevanttia ja tärkeää kouluissa tai instituutioissa tarjottavana palveluna, ei sellaisenaan riitä työelämässä toimivien aikuisten tarpeisiin vastaamiseen. Aikuisille tarjottavalle, maksuttomalle ja helposti saatavilla olevalle uranhallintakoulutukselle on merkittävää kysyntää.

Vuonna 2012 julkaistun Skotlannin uranhallintataitojen viitekehyksen mukaan uranhallintataidot voidaan jakaa neljään teemaan: minä, vahvuudet, tulevaisuuden näkymät ja verkostot. Tämä viitekehys toimii perustana ACUMEN -projektille ja projektiryhmä kehittää sen pohjalta välineistön, jolla voidaan tukea työelämässä olevia ja työtä etsiviä aikuisia itselleen sopivan urakehityspolun tunnistamisessa.